TIETOJA MINUSTA

Asiakkaat ovat hyvissä käsissä
 

Hei, minun nimeni on Mauri! Olen syntynyt ja kasvanut Pasmajärven rannalla, joten tunnen seudun todella hyvin. Olen kalastanut kesäisin ja talvisin jo 1985 vuodesta lähtien Ruotsin ja Suomen tuntureilla. Olen vaeltanut tuntureilla ja tutustunut paikallisin poromiehiin, joten tiedän myös heidän tapansa toimia tuntureilla huonon sään aikana ja pelastautua vaikeista olosuhteista. 

Metsästystä olen harrastanut vuodesta 1977 lähtien. Olen liikkunut luonnossa koko ikäni 5-vuotiaasta lähtien. Olen oppinut toimeen tulemaan omin avuin myös haasteellisissa olosuhteissa. 

Koiran omistajana ymmärrän, että koira on onnellinen ja turvassa metsällä tai töissä. Rakastan kaikkia eläimiä, isoja ja pieniä. Teen kaikkeni että lemmikki on onnellinen ja että siitä pidetään huolta aina.

Samalla periaatteella toimin ihmistenkin kanssa. Eritoteen tunturireissuilla on tultava kaikkien kanssa keskenään toimeen joka tilanteessa. Sillä luonto on siellä armoton ja mikäli siellä ei toimita yhdessä voi tapahtua kauheitakin asioita. Olen toiminut suurimman osan työurastani työmaapäällikkönä, joten olen tottunut tulemaan kaikkien kanssa hyvin toimeen ja johtamaan projektini ja henkilöstöni turvallisesti maaliin asti.  

LINKIT ALLA; Kolme osainen Sveitsiläisten seikkailu Lappiin 12/2019. SRF-televisio.

Sveitsin - TV Huskysafari in the middle Lappaland in Pasmajärvi. Osat 1-3  / 2020

2020 Ihmisten hyvinvointi on tärkein asia meille.| Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita